Lapset

Ilves FS käynnisti talvikaudeksi 2016–2017 uudelleen kaupunginosapohjaisen futsalkerhotoimintansa (vrt. kauden 2014–2015 Ilves Futsal-liiga). Futsalkerhojen päätavoitteena on tarjota toiminnan kohderyhmänä oleville alle 10-vuotiaille lapsille mahdollisuus säännölliseen ja muita palloiluharrastuksia tukevaan futsalin harrastamiseen lähellä omaa kotia, oman kaveripiirin kanssa ja koulutettujen valmentajien ohjaamina. Mukaan on pyritty ottamaan tila- ja ohjaajaresurssien puitteissa kaikki halukkaat, futsaltaitojensa kehittämisestä kiinnostuneet lapset sekä kerhotoiminnan taustatehtävistä kiinnostuneet lasten vanhemmat.

Lasten futsalkerhojen toimintakausi alkaa talvikaudella 2018-2019 lokakuun alussa ja kestää maaliskuun loppuun. Jokaiselle kerhoryhmälle järjestyy:

  • yksi arki-iltaan ajoittuva viikoittainen futsalharjoitusvuoro lähiliikuntasalista,
  • muutama pelitapahtumaa
  • motoristen taitojen harjoittelutapahtuma

Koulujen lomaviikot pyritään rauhoittamaan muulle toiminnalle.

lapset.png

Kuva 1. Futsalin ja jalkapallon lajitaitojen lisäksi Ilveksen futsalkerhoissa harjoitellaan koulutettujen valmentajien johdolla myös motorisia perusliikuntataitoja. 

Talvikaudella 2018-2019 Ilveksen futsalkerhot tulevat toimimaan ainakin seuraavissa kahdessa tukikohdassa:

  • Lentävänniemen koulun liikuntasali, ajankohta auki
  • Vehmaisten koulun liikuntasali, perjantaisin klo 16.30-18.30 (1-2 ryhmää)
  • Tesoman palloiluhalli, ajankohta auki
  • Kauppi Sports Center, ajankohta auki

Lisäryhmien perustaminen syksyn aikana tai tammikuussa 2019 on todennäköistä ja niistä tiedotetaan myöhemmin seuran verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Kuukausittaisten peli- ja taitotapahtumien järjestämispaikkoina voivat toimia muutkin Tampereen seudun sisäliikuntatilat ja tapahtumat saattavat ajoittua myös viikonloppupäiville.

Valtaosa talvikauden 2017–2018 futsalkerholaisista on ollut kesäisin mukana Ilveksen Futis-Liigassa. Näin ollen futsalkerhojen syksystä kevääseen ulottuva toimintakausi on ympärivuotistanut lasten harrastustoimintaa seurassa.

Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet Ilveksen futsal- ja liikuntakerhoihin talvikaudeksi 2018-2019 löydät täältä.