Akseli Tiensuu jatkaa Ilveksessä

27.05.2018

Kauden päätteeksi pronssimitalit pokannut Ilves FS ei jää ilman pelaajia ensi kaudellakaan. Asia varmistui, kun seura ilmoitti tehneensä jatkosopimuksen Akseli Tiensuun kanssa. Tiensuu siirtyi viime kauden alussa Loiskeesta Ilvekseen ja vakiinnutti nopeasti paikkansa Ilveksen pelaavassa kokoonpanossa. Kauden edetessä Tiensuun rooli muuttui jatkuvasti Ilvekselle merkittävämmäksi ja pudotuspeleissä hän oli jo yksi Ilveksen avainpelaajista. Seurajohto onkin erittäin tyytyväinen saatua pidettyä Tiensuun edelleen keltapaitojen riveissä.

akse.jpg

Ensimmäinen kausi Ilveksessä takana ja toinen edessä, millä mietteillä?

- Otin itselleni ensimmäisen kauden tavoitteeksi päästä Ilveksen pelaavaan miehistöön. Sen tavoitteen saavutin ja siinä mielessä kaudesta jäi tosi hyvä maku.

Millä osa-alueilla kehityit eniten debyyttikaudellasi?

- On vaikea nimetä yksi osa-alue, missä kehityin eniten. Ainakin tavoitteeni saavuttamisen ratkaiseva tekijä lienee se, että ylipäänsä opin valtavasti lajista sekä sisäistin Tessun (päävalmentaja Antti Teittinen) pelifilosofian melko nopeasti. Ensi kaudeksi otan tavoitteeksi kehittyä maalinteossa. Luulen, että ainakin viimekauden pistesaldo ylittyy melko nopeasti!

Olet ensimmäinen julkistettu pelaaja Ilveksen 2018-19 joukkueesta. Luuletko, että tulee muitakin vai pelaatko yksin?

- Jätkät kopissa väittää, että jaksan juosta munaravia vastustajan perässä. Ihan yksin se kuitenkin voi olla vaikeaa, joten lisää julkistamisia on varmaan tulossa piakkoin! Ensikuun puolella alkaa valmistautuminen kauteen ja selvää on, että viimekauden mitalia lähdetään kirkastamaan. Nälkää ei tosiaan ole tyydytetty!

06.08.2020U19-poikien (2002) futsalmaajoukkue: maajoukkueleiri Eerikkilässä 2.-5.8.2020
05.08.2020ILVES FS P17 (04-05)- JA P15 (06)-JOUKKUEIDEN PELAAJAHAKU KÄYNNISSÄ!
29.07.2020Tomi Lahtisen haastattelu
24.07.2020Tomi Lahtinen palaa Ilvekseen
10.07.2020Mikko Sivonen edustusjoukkueen uusi manageri
06.07.2020Ilmoittautuminen Ilveksen futsalin junioritoimintoihin futsalkaudelle 2020-2021 on alkanut - Tule mukaan
30.06.2020Rafa is back!
29.06.2020Aki Lehtinen mukaan Ilves FS valmennustiimiin
28.04.2020Ilves FS jatkaa ensi kaudella futsal-liigassa
16.03.2020Ilves ry toimisto avoinna

Siirry arkistoon »