Ilves FS jatkaa voittojen tiellä

15.12.2018

Ilves FS otti kolmannen peräkkäisen voittonsa futsalligassa lauantaina 15.12. voitettuaan kotihallissaan Kauppi Sports Centerissä Mad Maxin tasaisten vaiheiden jälkeen 4-2 (1-1).

Varovaisen alun jälkeen maalintekoon päästiin reilun yhdeksän minuutin pelin jälkeen, kun Ilveksen Tomi Lahtinen vapautti syötöllään Jussi Nummelan maalintekopaikkaan. Nummela ei paikastaan erehtynyt ja siirsi kotijoukkueen 1-0 johtoon. Mad Maxin tasoitusta saatiin odottaa aina ensijakson viimeiselle minuutilla asti, jolloin Justus Kunnas pääsi oikealta karkumatkalle ja ohitti laukauksellaan Ilveksen maalivahti Antti Härkosen. Tasainen ensimmäinen puoliaika päättyi tasan 1-1.

Toinen jakso alkoi oranssipaitaisen vierasjoukkueen painostuksella, mutta maalinteossa Mad Max ei onnistunut. Jakson edetessä Ilveskin sai pelinsä paremmin kulkemaan ja vajaan 30 minuutin kohdalla Lassi Lintulan tarkkaakin tarkempi syöttö löysi Rafael ”Rafa” Giorgion Mad Maxin puolustuslinjan takaa. Brassitähti ei namupaikassa jäätynyt, vaan siirsi Ilveksen 2-1 johtoon. Pari minuuttia myöhemmin Ilves-kapteeni Tomi Lahtinen riisti hyökkäyspäässä pallon itselleen ja muutti numerot jo 3-1:ksi. Mad Max tuli kuitenkin aikalisänsä jälkeen nopeasti jälleen maalin päähän Mikko Matinaron maalilla. Kovasta yrittämisestä huolimatta Mad Max ei pystynyt enää ottelua tasoittamaan, vaan Ilveksen Lassi Lintula iski vielä viimeisellä minuutilla loppunumeroiksi 4-2 maalivahti Antti Härkösen kerättyä syöttöpisteen pitkällä avausheitollaan.

Voiton myötä Ilves on nyt kerännyt sarjataulukkoon 21 pistettä ja nousi sijalle viisi. Ilveksen ottelut jatkuvat ensi lauantaina 22.12., kun espoolainen GFT saapuu vierailulle Ilveksen kotiluolaan Kauppi Sports Centeriin. Ottelu alkaa kello 16.

image2.jpeg

21.03.2019Puolivälieriä jatketaan Tesomalla
17.03.2019GFT tasoitti voitot
16.03.2019Ilves aloitti puolivälierät voitolla
13.03.2019Puolivälierät vauhtiin viikonloppuna Espoossa
12.03.2019Ilves Futsalin P15-joukkue SM-lopputurnaukseen
09.03.2019Mad Max voitokas, Ilves kohtaa puolivälierissä GFT:n
07.03.2019Runkosarja päätökseen Valkeakoskella
02.03.2019PP-70 venyi voittoon
27.02.2019Ilves kohtaa PP-70:n lauantaina Tesomalla
23.02.2019PJK paikalliskamppailun valtias

Siirry arkistoon »