LeiF ja JoSePa viikonlopun vieraat

11.01.2019

Ilves FS palaa joulutauolta ensi viikonloppuna kahden kotiottelun merkeissä. Ensiksi vastaan asettuu akaalainen Leijona Futsal lauantaina 12.1. klo 16 ja seuraavana päivänä sunnuntaina 13.1. klo 16 on vieraana joutsalainen JoSePa.

Leijona Futsal lähti kauteen yhtenä ennakkosuosikkina, mutta odotuksiin nähden Leijonan pistesaalis on jäänyt hieman laihahkoksi joukkueen kerättyä tähän asti Ilveksen tavoin 21 pistettä. Paremman maalieronsa turvin LeiF on kuitenkin sarjataulukossa pykälää Ilvestä edellä eli viidentenä. Potentiaalia akaalaisryhmällä on jatkaa kahden edelliskauden tapaan mitalijoukkueena, joten Ilveksen puolustuksen on pysyttävänä tiiviinä, jotta Leijona ei voittoa korjaa. Syyskierroksella Akaassa Ilves onnistui puolustustaistelussaan Leijonaa vastaan ja korjasi potin 2-1 -voitollaan. Leijonan paras pistemies on ollut ex-Ilves Juhana Jyrkiäinen tehoilla 12+3.

Sarjanousija JoSePa on ottanut heti oman paikkansa liigajoukkueiden joukossa ja on sarjataulukossa playoff-joukkueiden joukossa kahdeksantena 17 pisteellään. Syyskierroksella Ilves sai kokea joutsalaisten vaarallisuuden ja joutui lähtemään Keski-Suomen vierailultaan 2-4 -tappio niskassaan. Revanssin otto JoSePasta Kaupissa ei tule olemaan  Ilvekselle helppo tehtävä, siitä pitävät huolen joutsalaisista mm. Markus Rautiainen ja Jari Kotimäki.

Ilves on siis ennen viikonlopun pelejä taulukossa sijalla kuusi. Onnistunut viikonloppu voisi nostaa Ilveksen sijoitusta useammankin pykälän, mutta toisaalta mikäli lisäpisteitä ei viikonlopulta kerry, niin sarjasijoitus voi muuttua reilusti myös toiseen suuntaan. Tule siis viikonloppuna Kauppi Sports Centeriin kannustamaan keltapaitoja, jotta Ilves pysyy mukana taistelussa kärkisijoista.

joonathan.jpg

13.05.2019Joona Simpura Ilvekseen
07.05.2019Ojala, Pennanen ja Pösö Ilveksen maalivahdit
13.04.2019Suomi - Espanja täytti Kauppi Sports Centerin
03.04.2019Futsalin huippumaa Espanja Suomen vieraaksi
01.04.2019Ilveksellä pronssinen sunnuntai futsalin P15 ja T15 SM-turnauksissa
24.03.2019GFT passitti Ilveksen kesälomille
23.03.2019GFT selkeään voittoon Tesomalla
21.03.2019Puolivälieriä jatketaan Tesomalla
17.03.2019GFT tasoitti voitot
16.03.2019Ilves aloitti puolivälierät voitolla

Siirry arkistoon »