Matti Anttonen mukaan Ilveksen valmennusryhmään

13.08.2019

Ilves Futsalin miesten edustusjoukkue saa kovan vahvistuksen taustajoukkoihinsa, kun tamperelaisseuran takavuosien monitoimimies Matti Anttonen liittyy Ilveksen valmennusryhmään. Ilveksestä Anttonen siirtyi kaudeksi 2016-2017 Leijona Futsalin päävalmentajaksi ja valmensi heti akaalaisryhmän ensimmäiseen mitalisijoitukseen (SM-pronssi). Tämän jälkeen Anttonen on pitänyt päivittäisestä futsalista hieman taukoa, mutta on kunnostautunut mm. olemalla päävastuussa viime kevään nuorten futsalin EM-karsintaturnauksen sekä miesten Suomi-Espanja -futsalmaaottelun järjestelyistä. Anttonen on myös toiminut pitkään Ilveksen naisten futsalliigajoukkueen taustoilla.

Millä mielin palaat Ilvekseen, Matti Anttonen?

– Tarkoittanet paluuta miesten Futsal-Liigaan, sillä Ilveksen toiminnassa olen ollut mukana 2008-2009 kaudesta asti vastaten viime kauden loppuun asti Ilves FS naisten kirjanpidosta ja toimien mm. Ilves FS:n vastaavana järjestäjänä Futsalin U19 EM-karsintaturnauksessa ja Tampereella pelatussa Espanja-maaottelussa. Paluu Ilves FS miesten joukkueeseen tapahtuu osaltani kutkuttavassa vaiheessa. Joukkue on kokenut pelaajistossa isoja muutoksia ja pääsemme yhdessä muun valmennusryhmän kanssa kehittämään nuoresta ryhmästä Ilveksen uutta tulemista. Valmennukselliset haasteet ja altavastaajan asema ovat aina kiehtoneet itseäni ja on hienoa päästä mukaan kehittämään tulevaisuuden Ilvestä.

Futsal-Liigan taso on noussut kovasti viime vuosina, millä keinoin Ilves pysyy kehityksessä mukana?

– Kehitykseen on yksinkertainen kaava: motivoitunut pelaajisto, erinomainen valmennus ja palava halu kehittyä. Kaiken ytimessä täytyy olla motivoitunut ryhmä pelaajia, joilla on itsellään palava halu pelata ja valmius vastata haasteisiin, niin olosuhteet kehitykselle ovat jo itsestään olemassa. Kokenut ja kouluttautunut valmennusryhmä toimii kehityksen nopeuttajana ja se Ilvekseltä löytyy. Olen itse toiminut jo vuosia UEFA Futsal B kouluttajana, päävalmentaja Antti Teittinen on UEFA Futsal B -tason valmentaja, Juha-Pekka Torvisella on Teittisen tapaan 100 futsalmaaottelun kokemus ja tämän kauden aikana UEFA Futsal B -koulutukseen osallistuu myös kolme muuta Ilves FS toimijaa, joten seura todellakin panostaa oikeisiin asioihin. Palava halu kehittyä – jos sitä ei vielä jollain joukkueeseen kuuluvalla ole entuudestaan, täytyy se hänelle kauden aikana sytyttää.”

22.08.2019Ville Koskela jatkaa Ilveksessä seuraavat kaksi vuotta
21.08.2019Sampo Suonpäälle kahden vuoden sopimus
20.08.2019Riku Partala vahvistamaan Ilvestä
17.08.2019KaDy parempi harjoitusottelussa
13.08.2019Jouppi Leijonasta Ilvekseen
13.08.2019Matti Anttonen mukaan Ilveksen valmennusryhmään
03.08.2019Ilmoittautuminen Ilveksen futsalin junioritoimintoihin futsalkaudelle 2019-2020 on alkanut - Tule mukaan
24.07.2019Ilves FS uudistuu voimakkaasti, myös Lahtinen ja Rafa lähtevät
06.07.2019Lassi Lintulan ja Ilveksen tiet eroavat
01.07.2019Ilves FS P17 - pelaajahaku auki!

Siirry arkistoon »