Ilveksen liigaura katkolla viikonloppuna

28.02.2020

Ilves FS pelaa viikonloppuna kaksi futsal-liigan ottelua. Lauantaina 29.2. Ilves matkustaa Sieviin kohtaamaan Sievi FS:n klo 16 ja sunnuntaina 1.3. klo 16 Ilves kohtaa kotihallissaan Kauppi Sports Centerissä valkeakoskelaisen Mad Maxin. Runkosarjaa on Ilveksellä jäljellä enää kolme ottelua ja sarjapaikan säilyttäminen on veitsen terällä.

Sievi FS on sarjataulukossa kahdeksantena ja taistelee siten vielä viimeisestä pudotuspelipaikasta. Vaatimattomasti kauden aloittanut joukkue on parantanut tahtia kevättä kohden. Syyskierroksella Ilves voitti kotihallissaan Sievin selkeästi 5-1, mutta omalle kotiareenalleen sieviläiset saavat vahvemman ryhmän kasaan kuin syksyiselle vierailulleen Kauppiin. Muunmuassa sieviläisten supertähti Joni Pakola ei ollut mukana syyskierroksen kohtaamisessa.

Mad Maxin sijoitus sarjassa on seitsemäs ja pudotuspelipaikka on viittä vaille varma. Syyskierroksella Valkeakoskella Mad Max voitti Ilveksen jatkoajan jälkeen 5-4. Tuolloin tupsukorvia kuritti Yasar Elbeller kahdella maalillaan.

Ilveksen tilanne sarjan viimeisenä käy aina vain tukalalammaksi. Mahdollisuudet sarjapaikan säilyttämiseen ovat vielä jäljellä, mutta mikäli joukkue ei viikonlopulta pisteitä kerää voi syöksyminen ykkösdivisioonaan saada sinetin jo ennen viimeistä peliä la 14.3. Jyväskylässä KaDya vastaan. Joten kaikki kannattajat sunnuntaina Kauppiin kannustamaan Ilvestä, jotta ottelu Mad Maxia vastaan ei jäisi Ilveksen kautta aikojen viimeiseksi kotiotteluksi futsalliigassa. Liput kohtalon otteluun maksavat 8e/5e (vain käteinen).

_DSC3659.jpg

24.11.2020Ilves ry, koronatiedote
26.10.2020Kari Korpelalle Futsalin Respect-palkinto
06.08.2020U19-poikien (2002) futsalmaajoukkue: maajoukkueleiri Eerikkilässä 2.-5.8.2020
05.08.2020ILVES FS P17 (04-05)- JA P15 (06)-JOUKKUEIDEN PELAAJAHAKU KÄYNNISSÄ!
29.07.2020Tomi Lahtisen haastattelu
24.07.2020Tomi Lahtinen palaa Ilvekseen
10.07.2020Mikko Sivonen edustusjoukkueen uusi manageri
06.07.2020Ilmoittautuminen Ilveksen futsalin junioritoimintoihin futsalkaudelle 2020-2021 on alkanut - Tule mukaan
30.06.2020Rafa is back!
29.06.2020Aki Lehtinen mukaan Ilves FS valmennustiimiin

Siirry arkistoon »