Vieraita Kemistä lauantaina

24.01.2019

Ilves FS:n otteluohjelmaan on merkitty ensi lauantaiksi 26.1. kotiottelu ja vastustajaksi FC Kemi. Taisto futsalliigan sarjapisteistä alkaa Kauppi Sports Centerissä klo 16.00.

FC Kemin tämä kausi ei ole mennyt joukkueen toivomalla tavalla ja pohjoisen seura löytyy sarjataulukosta putoamisuhan alta toiseksi viimeiseltä sijalta. Pisteitä kemiläisillä on kasassa 12. Pilkahdus paremmasta nähtiin viime kierroksella, kun FC Kemi voitti lopun hurjan puolustustaiston jälkeen SoVon kotikentällään 4-3. Potentiaalia joukkueella löytyy mielin määrin, sillä ryhmästä löytyy jo vuosisatoja kuvioissa olleen pohjoisen futsalikoni Keijo Huuskon lisäksi mm, Vesa Lilja, Tuukka Pikkarainen ja Ville Uimaniemi.

Ilves FS on jämähtänyt sarjataulukossa sijalle kuusi. Pisteitä on tullut tasaiseen tahtiin ja niitä on nyt kasassa 27. Kuudeskin sija riittää pudotuspeleihin, mutta kotietuun tarvittaisiin runkosarjan lopuksi sijoitus neljän parhaan joukossa. Neljän sakkiin Ilveksellä on vielä ohuet mahdollisuudet, mutta tappioita tavoite ei enää kestä. Ilveksen näkyvin hahmo kentällä on ollut kapteeni Tomi Lahtinen, joka peliälyä täydentävät maalinsylkijät Lassi Lintula ja Jaakko Ahokas. Tärkeässä roolissa sarjapisteiden keräämisessä ovat myös taitavat yleispelaajat pelaajavalmentaja Antti Teittinen sekä brasiliaisvahvistus Rafael ”Rafa” Giorgio. Ilveksen maalivahtipeli on loukkaantumisten vuoksi jäänyt Akseli Syrjälän harteille, mutta hän on selviytynyt urakastaan esimerkillisen hyvin.

Lippujen hinnat Kauppiin ovat 8e/5e (vain käteinen). Ottelu lähetetään suorana Futsal-Liiga.TV:ltä, mutta parhaiten tiiviiseen tunnelmaan pääsee saapumalla itse paikalle Ilveksen kotiluolaan Kauppi Sports Centeriin.

Ilves_2015_logo_200px.png

11.12.2019KaDy tarjoaa haastetta lauantaina
05.12.2019Ilves venyi jatkoajalle
04.12.2019Torstaina Valkeakoskelle
02.12.2019Ilmoittautuminen kevään lapsi/vanhempiryhmiin Hervantaan ja Kauppiin on alkanut
23.11.2019Vihdoin voitto
21.11.2019Seuraavaksi vastassa Sievi FS
20.11.2019Matkalaskut 2019 huomioitavaa
16.11.2019Joutsasta piste
14.11.2019JoSePa - Ilves lauantaina
09.11.2019Akaa Futsal korjasi potin
07.11.2019Ilves sarjajohtajan vieraaksi Akaaseen lauantaina
04.11.2019Ilves mukana Nenäpäivä-kampanjassa
03.11.2019Riemu lisäsi Ilveksen tuskaa
02.11.2019GFT odotetun vahva
31.10.2019Ilveksellä kaksi vieraspeliä viikonloppuna
13.10.2019PP-70 jätti Ilveksen nollille
12.10.2019FC Kemi masensi Ilveksen
11.10.2019Ali Al-Zubeidi Ilvekseen
09.10.2019Kaksi kotiottelua viikonloppuna
05.10.2019Tornio vei voiton
02.10.2019Vieraita Torniosta lauantaina
29.09.2019Liiga-avaus toi Ilvekselle pisteen
25.09.2019Kapteeni Pösö toivottaa kaikki tervetulleeksi sunnuntain liiga-avaukseen
18.09.2019PP-70 jälleen parempi
13.09.2019PP-70 voitti harjoitusderbyn
07.09.2019Ilves FS P17 hakee maalivahtia ja muutamaa kenttäpelaajaa!
06.09.2019Mäxit voittoisa Koskissa
30.08.2019PJK myllytti Ilvestä
27.08.2019Akseli Tiensuu allekirjoitti jatkosopimuksen
23.08.2019Farid Mehrabkhani ja Ilves FS sopimukseen
22.08.2019Ville Koskela jatkaa Ilveksessä seuraavat kaksi vuotta
21.08.2019Sampo Suonpäälle kahden vuoden sopimus
20.08.2019Riku Partala vahvistamaan Ilvestä
17.08.2019KaDy parempi harjoitusottelussa
13.08.2019Jouppi Leijonasta Ilvekseen
13.08.2019Matti Anttonen mukaan Ilveksen valmennusryhmään
03.08.2019Ilmoittautuminen Ilveksen futsalin junioritoimintoihin futsalkaudelle 2019-2020 on alkanut - Tule mukaan
24.07.2019Ilves FS uudistuu voimakkaasti, myös Lahtinen ja Rafa lähtevät
06.07.2019Lassi Lintulan ja Ilveksen tiet eroavat
29.06.2019Ex-Ilves Jani Korpela ammattilaiseksi Puolaan
13.05.2019Joona Simpura Ilvekseen
07.05.2019Ojala, Pennanen ja Pösö Ilveksen maalivahdit
13.04.2019Suomi - Espanja täytti Kauppi Sports Centerin
03.04.2019Futsalin huippumaa Espanja Suomen vieraaksi
01.04.2019Ilveksellä pronssinen sunnuntai futsalin P15 ja T15 SM-turnauksissa
24.03.2019GFT passitti Ilveksen kesälomille
23.03.2019GFT selkeään voittoon Tesomalla
21.03.2019Puolivälieriä jatketaan Tesomalla
17.03.2019GFT tasoitti voitot
16.03.2019Ilves aloitti puolivälierät voitolla
13.03.2019Puolivälierät vauhtiin viikonloppuna Espoossa
12.03.2019Ilves Futsalin P15-joukkue SM-lopputurnaukseen
09.03.2019Mad Max voitokas, Ilves kohtaa puolivälierissä GFT:n
07.03.2019Runkosarja päätökseen Valkeakoskella
02.03.2019PP-70 venyi voittoon
27.02.2019Ilves kohtaa PP-70:n lauantaina Tesomalla
23.02.2019PJK paikalliskamppailun valtias
22.02.2019U19-poikien futsalin EM-karsinta Tampereella 27.-30.3.
21.02.2019Nummela paikallispeliin itsevarmuutta täynnä
10.02.2019Ilves takoi 11 maalia SoVon verkkoon
09.02.2019Yksi piste tuliaisena Jyväskylästä
08.02.2019KaDy vieraissa, SoVo kotona
26.01.2019Kolme pistettä ropisi Kaupista
24.01.2019Vieraita Kemistä lauantaina
20.01.2019Ilvekselle Oulusta kolme pistettä
19.01.2019Ilves FS voimaton Sievissä
19.01.2019Ilves FS viikonloppuna Pohjois-Pohjanmaalla
13.01.2019Ilves palasi voittojen tielle kaatamalla JoSePan
12.01.2019Leijona voittoon Kaupissa
11.01.2019LeiF ja JoSePa viikonlopun vieraat
22.12.2018Tiensuu, Ahokas ja Lintula maajoukkueleirille
22.12.2018GFT juhli joulun alla
20.12.2018GFT saapuu Kauppiin lauantaina
15.12.2018Ilves FS jatkaa voittojen tiellä
13.12.2018Mad Max Kauppiin lauantaina
12.12.2018Ilves FS nujersi PP-70:n
10.12.2018Mansen kuninkuusmittelö keskiviikkona Tesomalla
03.12.2018Tammikuun lapsi/vanhempiryhmien ilmoittautuminen avattu
24.11.2018Vaikeuksien kautta voitto PJK:sta
23.11.2018Mies menneisyydestä palaa kokoonpanoon
22.11.2018Pirkkalalaisia vieraita lauantaina
11.11.2018SoVo vahvempi kotonaan
10.11.2018KaDy ratkaisi viime sekunneilla
08.11.2018Ilves kohtaa kärkijoukkueet viikonloppuna
03.11.2018Lintulan maali riitti voittoon Kemistä
02.11.2018Sadan maaottelun Teittisen johdolla Kemiin
20.10.2018Ahokas kunkkuna Sievin kaadossa
18.10.2018Sievi FS vieraaksi lauantaina
14.10.2018JoSePa piti pisteet itsellään
12.10.2018Pösö torjui Leijonan kumoon
11.10.2018Seuraavaksi pari vieraspeliä
06.10.2018Ilves juotti Tervareille tervaa
04.10.2018Kotiavaus lauantaina Kaupissa
29.09.2018GFT tyly isäntä
27.09.2018Ilves aloittaa liigakauden Espoossa
17.09.2018Poikien 07 & 08 ryhmän toiset avoimet treenit to 20.9. klo 17.00 Lentävänniemen koululla
15.09.2018Leijona murisi Liittocupin finaaliin
14.09.2018Ilves uhmaa lauantaina Leijonaa
12.09.2018Voittoisa vierailu Pirkkalaan
10.09.2018Keskiviikkona otetaan mittaa PJK:sta

Näytä lisää »