Ex-Ilves Jani Korpela ammattilaiseksi Puolaan

29.06.2019

Kuten eri mediat ovat uutisoineet entinen Ilves-pelaaja Jani Korpela siirtyy ensi kaudeksi pelaamaan futsalia ammatikseen Puolaan Rekord Bielsko-Bialan joukkueeseen. Korpela on Ilves FS:n kasvatti ja ensimmäinen Ilves-lähtöinen futsal-pelaaja, joka tulee pelaamaan ammattilaisena ulkomailla. Korpelan uskotaankin esimerkillään luovan uskoa nykyisille Ilves-junioreille, että myös futsalissa voi luoda ammattilaisuran itselleen. Mutta portit ammattilaisuuteen eivät aukea helposti, Korpelaltakin se on vaatinut valtavan määrän työtä unelmansa eteen.

Jani Korpela alkoi jo hyvin nuorena potkimaan palloa myös talvella sisähalleissa kesäisen jalkapalloharrastuksen ohella. Tie vei kaupunginosajoukkueista Ilveksen B-juniorijoukkueeseen, joka voittikin ikäluokkansa Suomen mestaruuden Korpelan ollessa 16-vuotias. Lahjakas juniori nostettiinkin pian jo Ilveksen aikuisten edustusjoukkueeseen 17-vuotiaana. Parin liigakauden verran Ilveksessä pelannut Korpela vaihtoi 19-vuotiaana punaiseen Kampuksen Dynamon pelipaitaan ja tällä hetkellä kotimaisia futsalkenttiä hallitsevan jyväskyläläisseuran väreissä Korpelalle on kertynyt jo kaksi liigamestaruutta. Suomen futsalmaajoukkueurakin kutsui Korpelaa jo varhaisessa vaiheessa 17-vuotiaana.  Mikä tekee Korpelasta niin hyvän futsalpelaajan? Synnynnäisen lahjakkuuden lisäksi Korpela on ollut aina valmis harjoittelemaan sinnikkäästi. ”- Juniorina tietenkin painotin itselleni, että vain harjoittelulla pääsee eteenpäin ja sitä myös pyrinkin tekemään. Harjoittelin ainoastaan pallon kanssa, joka tietyllä tavalla oli pieni virhe silloin, koska futsalissa niin monet muutkin asiat ovat melkeinpä yhtä tärkeitä kuin pallon kanssa leikkiminen. Esimerkkinä käy vaikka kropan fysiikka”, muisteli Korpela hikipisaroiden täyttämiä juniorivuosiaan. Jo juniorina Korpelaa motivoi haave päästä ulkomaille ammattilaiseksi: ”-Ulkomailla pelaamisesta olen haaveillut ihan pikkupojasta asti. Se on aina ollut se suuri tavoite, mihin olen tähdännyt.” Myös Janin isä Ilveksen futsalliigajoukkueen joukkueenjohtaja Kari Korpela muistaa poikansa sisukkuuden jo nuorena: ” - Jani on aina ollut ahkera harjoittelija, joka on viihtynyt pallon kanssa. Myös yksinään.” Myös Kari-isä on tuumaillut, jos poika löytäisi pelipaikan ulkomailta, mutta Puolan komennus tuli silti yllätyksenä.

Ilveksen futsalliigajoukkueen päävalmentaja itsekin maajoukkuepelaaja Antti Teittinen huomasi Jani Korpelan kyvyt futsalissa hänen ilmestyttyä hallille: ”Jani oli jo pikkupoikana isänsä kanssa futsalkentän laidalla. Hän on aina osoittanut suurta uteliaisuutta lajia kohtaan ja hänellä on aina ollut jatkuva halu oppia ja kehittyä. Ei ole sattumaa, että Janin kehitys on mennyt niin kuin on mennyt. Jani on itse oman onnensa seppä ja valmentaminen on ollut kaikille häntä valmentaneille varmasti helppoa.” Teittisellä on kokemusta Korpelan kanssa pelaamisesta sekä Ilveksen riveissä että maajoukkueessa. Joukkueiden pelitavat eivät suuremmin Teittisen mielestä eroa toisistaan ja yhteispeli Korpelan kanssa on ollut luontevaa: ”- Janin kanssa on mukava pelata, koska hän on aina pelattavana ja auttamassa kaveria. Jani on erittäin taitava suojaamaan palloa ja pystyy selviytymään pallon kanssa monesta paikasta, mistä muut eivät. Hän osaa myös hakea tiukatkin syöttövälit, koska ymmärrys ja syöttötaito ovat huippua. Eräänä erottavana tekijänä moneen muuhun pelaajaan nähden Janilla on jo nuoresta asti ollut se, että hän ei ole ollut ’liian kiltti’, ei peleissä eikä treeneissä.”

Mitä sitten antaa neuvoksi nykyisille junioreille, jotka haaveilevat Jani Korpelan tavoin ammattilaisurasta tulevaisuudessa? ”- Neuvona on tietenkin, että jaksakaa treenata niitä epämiellyttäviä asioitakin ja kuunnella vanhempia pelaajia sekä koutsia. Älkää pelätkö kysyä tai kyseenalaistaa jotakin näkökulmia. Ja tietenkin seuratkaa futsalia, niin oppii parhaiten”, Jani Korpela filosofoi. Onko Ilveksen nykyjunioreissa sitten potentiaalia seurata Jani Korpelan jalanjäljissä aina ulkomaille ammattilaiseksi?Päävalmentaja Antti Teittinen vastaa: ”- Potentiaalia on monella, kyse on siitä kuka on valmis tekemään pitkäjänteisesti töitä tavoitteidensa saavuttamiseksi.”  Kari Korpela on asiassa Teittisen kanssa samoilla linjoilla: ”-Varmasti on moniakin potentiaalisia pelaajia, mutta se vaatii paljon työtä.

korpj.jpg

05.12.2019Ilves venyi jatkoajalle
04.12.2019Torstaina Valkeakoskelle
02.12.2019Ilmoittautuminen kevään lapsi/vanhempiryhmiin Hervantaan ja Kauppiin on alkanut
23.11.2019Vihdoin voitto
21.11.2019Seuraavaksi vastassa Sievi FS
20.11.2019Matkalaskut 2019 huomioitavaa
16.11.2019Joutsasta piste
14.11.2019JoSePa - Ilves lauantaina
09.11.2019Akaa Futsal korjasi potin
07.11.2019Ilves sarjajohtajan vieraaksi Akaaseen lauantaina
04.11.2019Ilves mukana Nenäpäivä-kampanjassa
03.11.2019Riemu lisäsi Ilveksen tuskaa
02.11.2019GFT odotetun vahva
31.10.2019Ilveksellä kaksi vieraspeliä viikonloppuna
13.10.2019PP-70 jätti Ilveksen nollille
12.10.2019FC Kemi masensi Ilveksen
11.10.2019Ali Al-Zubeidi Ilvekseen
09.10.2019Kaksi kotiottelua viikonloppuna
05.10.2019Tornio vei voiton
02.10.2019Vieraita Torniosta lauantaina
29.09.2019Liiga-avaus toi Ilvekselle pisteen
25.09.2019Kapteeni Pösö toivottaa kaikki tervetulleeksi sunnuntain liiga-avaukseen
18.09.2019PP-70 jälleen parempi
13.09.2019PP-70 voitti harjoitusderbyn
07.09.2019Ilves FS P17 hakee maalivahtia ja muutamaa kenttäpelaajaa!
06.09.2019Mäxit voittoisa Koskissa
30.08.2019PJK myllytti Ilvestä
27.08.2019Akseli Tiensuu allekirjoitti jatkosopimuksen
23.08.2019Farid Mehrabkhani ja Ilves FS sopimukseen
22.08.2019Ville Koskela jatkaa Ilveksessä seuraavat kaksi vuotta
21.08.2019Sampo Suonpäälle kahden vuoden sopimus
20.08.2019Riku Partala vahvistamaan Ilvestä
17.08.2019KaDy parempi harjoitusottelussa
13.08.2019Jouppi Leijonasta Ilvekseen
13.08.2019Matti Anttonen mukaan Ilveksen valmennusryhmään
03.08.2019Ilmoittautuminen Ilveksen futsalin junioritoimintoihin futsalkaudelle 2019-2020 on alkanut - Tule mukaan
24.07.2019Ilves FS uudistuu voimakkaasti, myös Lahtinen ja Rafa lähtevät
06.07.2019Lassi Lintulan ja Ilveksen tiet eroavat
29.06.2019Ex-Ilves Jani Korpela ammattilaiseksi Puolaan
13.05.2019Joona Simpura Ilvekseen
07.05.2019Ojala, Pennanen ja Pösö Ilveksen maalivahdit
13.04.2019Suomi - Espanja täytti Kauppi Sports Centerin
03.04.2019Futsalin huippumaa Espanja Suomen vieraaksi
01.04.2019Ilveksellä pronssinen sunnuntai futsalin P15 ja T15 SM-turnauksissa
24.03.2019GFT passitti Ilveksen kesälomille
23.03.2019GFT selkeään voittoon Tesomalla
21.03.2019Puolivälieriä jatketaan Tesomalla
17.03.2019GFT tasoitti voitot
16.03.2019Ilves aloitti puolivälierät voitolla
13.03.2019Puolivälierät vauhtiin viikonloppuna Espoossa
12.03.2019Ilves Futsalin P15-joukkue SM-lopputurnaukseen
09.03.2019Mad Max voitokas, Ilves kohtaa puolivälierissä GFT:n
07.03.2019Runkosarja päätökseen Valkeakoskella
02.03.2019PP-70 venyi voittoon
27.02.2019Ilves kohtaa PP-70:n lauantaina Tesomalla
23.02.2019PJK paikalliskamppailun valtias
22.02.2019U19-poikien futsalin EM-karsinta Tampereella 27.-30.3.
21.02.2019Nummela paikallispeliin itsevarmuutta täynnä
10.02.2019Ilves takoi 11 maalia SoVon verkkoon
09.02.2019Yksi piste tuliaisena Jyväskylästä
08.02.2019KaDy vieraissa, SoVo kotona
26.01.2019Kolme pistettä ropisi Kaupista
24.01.2019Vieraita Kemistä lauantaina
20.01.2019Ilvekselle Oulusta kolme pistettä
19.01.2019Ilves FS voimaton Sievissä
19.01.2019Ilves FS viikonloppuna Pohjois-Pohjanmaalla
13.01.2019Ilves palasi voittojen tielle kaatamalla JoSePan
12.01.2019Leijona voittoon Kaupissa
11.01.2019LeiF ja JoSePa viikonlopun vieraat
22.12.2018Tiensuu, Ahokas ja Lintula maajoukkueleirille
22.12.2018GFT juhli joulun alla
20.12.2018GFT saapuu Kauppiin lauantaina
15.12.2018Ilves FS jatkaa voittojen tiellä
13.12.2018Mad Max Kauppiin lauantaina
12.12.2018Ilves FS nujersi PP-70:n
10.12.2018Mansen kuninkuusmittelö keskiviikkona Tesomalla
03.12.2018Tammikuun lapsi/vanhempiryhmien ilmoittautuminen avattu
24.11.2018Vaikeuksien kautta voitto PJK:sta
23.11.2018Mies menneisyydestä palaa kokoonpanoon
22.11.2018Pirkkalalaisia vieraita lauantaina
11.11.2018SoVo vahvempi kotonaan
10.11.2018KaDy ratkaisi viime sekunneilla
08.11.2018Ilves kohtaa kärkijoukkueet viikonloppuna
03.11.2018Lintulan maali riitti voittoon Kemistä
02.11.2018Sadan maaottelun Teittisen johdolla Kemiin
20.10.2018Ahokas kunkkuna Sievin kaadossa
18.10.2018Sievi FS vieraaksi lauantaina
14.10.2018JoSePa piti pisteet itsellään
12.10.2018Pösö torjui Leijonan kumoon
11.10.2018Seuraavaksi pari vieraspeliä
06.10.2018Ilves juotti Tervareille tervaa
04.10.2018Kotiavaus lauantaina Kaupissa
29.09.2018GFT tyly isäntä
27.09.2018Ilves aloittaa liigakauden Espoossa
17.09.2018Poikien 07 & 08 ryhmän toiset avoimet treenit to 20.9. klo 17.00 Lentävänniemen koululla
15.09.2018Leijona murisi Liittocupin finaaliin
14.09.2018Ilves uhmaa lauantaina Leijonaa
12.09.2018Voittoisa vierailu Pirkkalaan
10.09.2018Keskiviikkona otetaan mittaa PJK:sta
06.09.2018P15- ja P17-poikajoukkueiden (s. 2004-2002) avoimet harjoitukset

Näytä lisää »