Tornion Italo ja Aleksit kiven kovia

04.01.2020

Ilves FS pelasi vuosikymmenen ensimmäisen liigaottelunsa lauantaina 4.1. Torniossa Tornion Palloveikkoja vastaan. Aivan parasta alkua ei Ilvekselle uudelle vuosikymmenelle tullut, sillä ToPV voitti ottelun murskaavasti loppulukemien ollessa ToPV - Ilves FS 9-2 (4-0).

ToPV teki ottelun avausmaalin 8 minuutin pelin jälkeen, kun Aleksi Isomäki sai avopaikan Juho-Matti Bergin pitkän syötön ansiosta. 2-0 maali syntyi pari minuuttia avausmaalin jälkeen, kun Aleksi Kylmälä ohjasi maalinsuulta rajapotkukuvion päätteeksi pallon verkon perukoille. Torniolaisten kolmas maali oli Italo Henrique Macedo Basilion käsialaa ajassa 14.41. Myös kolmas Aleksi pääsi ensi jaksolla maalintekijä tilastoon, kun 4-0 maalin iski Aleksi Gullsten kaksi ja puoli minuuttia ennen taukosummeria.

Toisen puoliajan ensimmäisellä minuutilla laukoi Italo Henrique kulmapotkutilanteesta jo 5-0 lukemat taululle. Ilves onnistui maalin teossa ajassa 28.28, kun Joona Simpura laukoi lähes nollakulmasta pelivälineen häkkiin. Syötön Simpuralle antoi Antti Teittinen. Mutta vain 9 sekuntia kului siihen, kun Italo Henrique kuittasi osuman iltapäivän kolmannella maalillaan. Neljännen henkilökohtaisen maalinsa Italo Henrique sai sijoittaa tyhjään Ilves-maaliin. 8-1 maalin sijoitti pömpeliin puolestaan Aleksi Gullsten. Ajassa 36.14 Joona Simpura teki Ilvekselle toisen maalin Jussi Nummelan syötöstä, mutta tämänkin maalin ToPV kuittasi välittömästi Henri Alamikkotervon toimesta. Lopulta summeri päätti teurastuksen ja loppunumeroiksi jäi 9-2.

Ilves FS:n pohjoisen kiertue jatkuu heti huomenna sunnuntaina 5.1., kun Ilves kohtaa Kemissä FC Kemin. Ottelu alkaa kello 16.

topvlogo1.gif

28.04.2020Ilves FS jatkaa ensi kaudella futsal-liigassa
16.03.2020Ilves ry toimisto avoinna
12.03.2020Ilves FS ei lähde Jyväskylään
12.03.2020Ilves ry korona-tiedote (COVID-19) vanhemmille
01.03.2020Mad Max voitti, piina jatkuu viimeiselle kierrokselle
01.03.2020Juha-Pekka Torvisen pelipaita jäädytettiin
29.02.2020Sievi nurin, liigapaikka ei vielä karannut käsistä
28.02.2020Ilveksen liigaura katkolla viikonloppuna
22.02.2020JoSePa voittoisa
20.02.2020JoSePa vastassa lauantaina
19.02.2020Ilveksen arkistot järjestetty Urheilumuseossa - pala suomalaista urheiluhistoriaa
09.02.2020Akaa selkeästi parempi
08.02.2020Riemu sysäsi Ilveksen jumbaksi
06.02.2020Vieraita sarjataulukon molemmista päistä
25.01.2020GFT karkasi toisella jaksolla
23.01.2020Aina vaarallinen GFT lauantaina Kaupissa
11.01.2020Tesomalta elintärkeät pisteet
09.01.2020Lauantain paikallispeli tärkeämpi kuin koskaan
05.01.2020FC Kemi voitti 3-0
04.01.2020Tornion Italo ja Aleksit kiven kovia
02.01.2020Vuosikymmen alkaa pohjoisessa
21.12.2019SoVo hallitsi maalinteon
19.12.2019Somerolle ennen joulua
14.12.2019Pisteputki jatkui KaDyakin vastaan
14.12.2019Riku Oras liittyy Ilves Futsaliin
11.12.2019KaDy tarjoaa haastetta lauantaina
05.12.2019Ilves venyi jatkoajalle
04.12.2019Torstaina Valkeakoskelle
02.12.2019Ilmoittautuminen kevään lapsi/vanhempiryhmiin Hervantaan ja Kauppiin on alkanut
23.11.2019Vihdoin voitto
21.11.2019Seuraavaksi vastassa Sievi FS
20.11.2019Matkalaskut 2019 huomioitavaa
16.11.2019Joutsasta piste
14.11.2019JoSePa - Ilves lauantaina
09.11.2019Akaa Futsal korjasi potin
07.11.2019Ilves sarjajohtajan vieraaksi Akaaseen lauantaina
04.11.2019Ilves mukana Nenäpäivä-kampanjassa
03.11.2019Riemu lisäsi Ilveksen tuskaa
02.11.2019GFT odotetun vahva
31.10.2019Ilveksellä kaksi vieraspeliä viikonloppuna
13.10.2019PP-70 jätti Ilveksen nollille
12.10.2019FC Kemi masensi Ilveksen
11.10.2019Ali Al-Zubeidi Ilvekseen
09.10.2019Kaksi kotiottelua viikonloppuna
05.10.2019Tornio vei voiton
02.10.2019Vieraita Torniosta lauantaina
29.09.2019Liiga-avaus toi Ilvekselle pisteen
25.09.2019Kapteeni Pösö toivottaa kaikki tervetulleeksi sunnuntain liiga-avaukseen
18.09.2019PP-70 jälleen parempi
13.09.2019PP-70 voitti harjoitusderbyn
07.09.2019Ilves FS P17 hakee maalivahtia ja muutamaa kenttäpelaajaa!
06.09.2019Mäxit voittoisa Koskissa
30.08.2019PJK myllytti Ilvestä
27.08.2019Akseli Tiensuu allekirjoitti jatkosopimuksen
23.08.2019Farid Mehrabkhani ja Ilves FS sopimukseen
22.08.2019Ville Koskela jatkaa Ilveksessä seuraavat kaksi vuotta
21.08.2019Sampo Suonpäälle kahden vuoden sopimus
20.08.2019Riku Partala vahvistamaan Ilvestä
17.08.2019KaDy parempi harjoitusottelussa
13.08.2019Jouppi Leijonasta Ilvekseen
13.08.2019Matti Anttonen mukaan Ilveksen valmennusryhmään
03.08.2019Ilmoittautuminen Ilveksen futsalin junioritoimintoihin futsalkaudelle 2019-2020 on alkanut - Tule mukaan
24.07.2019Ilves FS uudistuu voimakkaasti, myös Lahtinen ja Rafa lähtevät
06.07.2019Lassi Lintulan ja Ilveksen tiet eroavat
29.06.2019Ex-Ilves Jani Korpela ammattilaiseksi Puolaan
13.05.2019Joona Simpura Ilvekseen
07.05.2019Ojala, Pennanen ja Pösö Ilveksen maalivahdit
13.04.2019Suomi - Espanja täytti Kauppi Sports Centerin
03.04.2019Futsalin huippumaa Espanja Suomen vieraaksi
01.04.2019Ilveksellä pronssinen sunnuntai futsalin P15 ja T15 SM-turnauksissa
24.03.2019GFT passitti Ilveksen kesälomille
23.03.2019GFT selkeään voittoon Tesomalla
21.03.2019Puolivälieriä jatketaan Tesomalla
17.03.2019GFT tasoitti voitot
16.03.2019Ilves aloitti puolivälierät voitolla
13.03.2019Puolivälierät vauhtiin viikonloppuna Espoossa
12.03.2019Ilves Futsalin P15-joukkue SM-lopputurnaukseen
09.03.2019Mad Max voitokas, Ilves kohtaa puolivälierissä GFT:n
07.03.2019Runkosarja päätökseen Valkeakoskella
02.03.2019PP-70 venyi voittoon
27.02.2019Ilves kohtaa PP-70:n lauantaina Tesomalla
23.02.2019PJK paikalliskamppailun valtias
22.02.2019U19-poikien futsalin EM-karsinta Tampereella 27.-30.3.
21.02.2019Nummela paikallispeliin itsevarmuutta täynnä
10.02.2019Ilves takoi 11 maalia SoVon verkkoon
09.02.2019Yksi piste tuliaisena Jyväskylästä
08.02.2019KaDy vieraissa, SoVo kotona
26.01.2019Kolme pistettä ropisi Kaupista
24.01.2019Vieraita Kemistä lauantaina
20.01.2019Ilvekselle Oulusta kolme pistettä
19.01.2019Ilves FS voimaton Sievissä
19.01.2019Ilves FS viikonloppuna Pohjois-Pohjanmaalla
13.01.2019Ilves palasi voittojen tielle kaatamalla JoSePan
12.01.2019Leijona voittoon Kaupissa
11.01.2019LeiF ja JoSePa viikonlopun vieraat
22.12.2018Tiensuu, Ahokas ja Lintula maajoukkueleirille
22.12.2018GFT juhli joulun alla
20.12.2018GFT saapuu Kauppiin lauantaina
15.12.2018Ilves FS jatkaa voittojen tiellä
13.12.2018Mad Max Kauppiin lauantaina

Näytä lisää »